Välitämme ammattitaitoiset esiintyjät tapahtumiisi

Näyttävät tanssi, musiikki ja akrobatiaesitykset luovat viimeisen silauksen tapahtumallesi. Tarjoamme kokonaisuuksia muutaman minuutin mittaisista numeroista kokoillan showhun.

Tunnelmanluonti

Ammattitaitoinen esiintyjä luo tunnelmaa tilaisuuteesi. Tämä voi olla esimerkiksi musiikkia ja/tai tanssia sisältävä esitys osana tapahtuman ohjelmaa, tai sen lomassa tapahtuvaa interaktiivista esiintymistä, kuten akrobatiaa, tanssia tai musiikkia.

Asiakkaan tarpeisiin räätälöidyt ohjatut tunnit ja tuokiot koulutettujen opettajiemme johdolla. Työyhteisölle, kaveriporukalle tai yksityishenkilölle.

Meistä sanottua

”Kiitos aivan valtavan upeasta esityksestä! Tanssiesitys oli juuri sellainen, jota olimme toivoneet. Tanssijat ja koreografia saivat paljon kehuja yleisön joukosta, jotkut liikuttuivat ihan kyyneliin asti musiikin ja tanssin kauneudesta! Ehdottomasti olemme yhteydessä, jos tulee tilausta vastaaville esityksille!”

Ulla Tyrväinen, toimitusjohtaja, Ylä-Savon Vesi Oy

Tilauskoreografiajuhla

“Otin yhteyttä Elinaan Kuopiosta saadun suosituksen kautta. Jo ensimmäisen puhelun aikana selvisi, että nyt on kyse ammattilaisista ja Elina sai heti kiinni kappaleesta ja mitä haluamme videolla kertoa. Koreografian suhteen emme voi olla kuin tyytyväisiä. Saimme väliaikatietoa myös harjoituksista. Kuvauspäivä sujui loistavasti ilman joutavaa säätöä, sillä tanssiryhmä tiesi tasan tarkkaan mitä olivat tulleet tekemään. Positiivinen lisä oli tanssijoiden omat ideat koreografian ulkopuolelle. Vahva suositus Entertainment Crew Finlandille.”

Markus Kisonen, tuottaja, Kisofilms

Usein kysyttyä

Millaisia esityksiä teiltä voi tilata?

Meiltä voit tilata eri mittaisia ja tunnelmaltaan eri tyylisiä, valmiita esityspaketteja. Vaihtoehtoisesti voimme luoda juuri sinun tapahtumallesi sopivan esityksen. Näitä ovat muun muassa eri lajeja ja esiintyjiä yhdistelevät tilauskoreografiat.

Tarjoamme monipuolisesti eri taiteenalan ammattiesiintyjiä. Voit valita esiintyjän alla listatuista lajeista

Tanssi
Tankotanssi
Lollipop Lyra
Rengastrapetsi
Näyttelijän työ
Musiikki
Juonnot

Lisäksi tarjoamme ohjattuja tunteja koulutettujen opettajiemme johdolla.

Kuinka tilaan esityksen tapahtumaani?

Esityksen tilaaminen onnistuu täyttämällä yhteydenottolomakkeemme. Täytä lomake tästä.

Minne päin Suomea voin tilata esityksen?

Tarjoamme esityksiä koko Suomeen. Lähtökohtaisesti pyrimme hyödyntämään paikallisia ammattiesiintyjiä. Lisäämme matkakulut esityksen hintaan Verohallinnon ohjeistuksen mukaisesti. Mahdolliset matkakulut määräytyvät käytettävissä olevan esiintyjän ja tapahtumapaikan sijainnin mukaan.